Eka veitsi valmis

Ensimmäinen veitsi valmis. Vain tuppi puuttuu.

Klikkaa hiirellä kuvia niin näet ne suurempana.

Aloitus

Ensimmäisen veitseni ajattelin tehdä mallia Full tang, mikä on käsittääkseni hieman helpompi valmistaa kuin perinteinen puukko. Ja kahvat suunnittelin tehdä pähkinäpuusta.


Höyläsin ja sahasin kaksi palaa pähkinäpuuta, kooltaan 8 x 36 x 110 millimetriä. Lisäksi leikkasin saman kokoiset palat vulkaanikuitua. Koko riippuu tietenkin siitä millaisen kahvan aikoo tehdä.

Ja tällaisen terän ympärille rakennan palikoista kahvan.

Sivuprofiilin teko

Seuraavaksi liimasin vulkaanikuidun pähkinäpuuhun, liimana kaksikomponettiliima(epoksi). Kuivumisen jälkeen piirsin kuituun kahvan muodon, noin 0,5-1 mm työvaralla.


Minkä jälkeen sahasin piirrotuksen mukaiset muodot.




Siinäpä siis kahvan sivuprofiili pienellä pelivaralla.

Yla/alaprofiilin teko

Tänään päätin ottaa riskin ja muotoilla käsihiomakoneella kahvojen ylä- ja alaprofiilia kun en malttanut odottaa verstaalle pääsyä. Tämä vaihe kannattaa muutoin tehdä kunnon hiomakoneella. Kavensin siis kahvoja edestä ja takaa, kuva ei anna täyttä selkeyttä kuinka paljon hioin, kuva on epäselvä koska otettu kännykameralla.
Piirsin ensin muodot ja sitten hioin. Hiomisessa on oltava tarkkana jotta paloista tulee symmetriset.


Lopullinen muoto pyöristyksineen ja loppuhionta tulevat sitten kun palat ovat kiinni kahvassa.

Liimaus

Kahvan toinen puoli liimataan terään.


Kun liima on kuivunut, porataan puuosaan reiät teräksessä olevien reikien toimiessa ohjureina. On syytä tukea kahva alapuolelta, ettei terä ulos tullessaan revi sälöjä kahvasta.


Ja sitten liimataan toinenkin puoli kahvasta kiinni. Yli pursuava epoksiliima kannattaa kaapia vaikka tulitikulla pois ja pyyhkiä astonilla, sillä kuivuttuaan epoksi on kuin kiveä ja se on kova homma hioa pois.

Poraukset ja hiominen

Liimausten jälkeen oli vuorossa loput poraukset niittiä varten. Ei vain löytynyt niin erikoisia poranteriä kuin 4.6 ja 7,8mm, joten oli porattava 4,5 ja 7,5 millisillä. Loput on hiottava... Karua. Kannattaa ostaa yksinkertaisemmat niitit tai laittaa pelkät messinkiputket läpi. Aivan pakkohan ei ole laittaa mitään läpi.
Lisäksi hioin muotoa lähemmäs lopullista. Mutta kahvan muoto tulee vielä pyöristymään kunhan ensin saan niittaukset kuntoon.
Pähkinäpuu näyttää nyt tylsän harmaalta hiomisen jälkeen, mutta uskon että lopullisen pintakäsittelyn jälkeen se tulee olemaan tumma ja puunkuvio tulee näkymään kauniina. Vai haaveilenko vain? Aika näyttää...

Lesta

Tässä välissä voi tehdä jo lestaa, kun ei ole työkaluja jatkaa kahvaa.

Lesta suojaa nahkaista tuppea puukon terältä, eli se tulee tupen sisään. Lestalle hyvä materiaali on esimerkiksi koivu, koska se on kovaa puuta.
Tein koivusta reilun kokoiset palat, vahvuuksiltaan noin 6mm ja 2mm. Piirsin paksumpaan palaan terän muodon ja kaiversin sen niin syväksi että terä upposi siihen. Kun kannen (ohuemman palan) laittaa päälle, on terän liikuttava sujuvasti sisään ja ulos.

Ennen piirrotusta ja kaiverrusta kannattaa miettiä kummalla puolella puukkoa kantaa.